Kalenteri  –––––   lokakuu 2021

matiketopelasu

27.10.

28.10.

29.10.

30.10.

1.10.

2.10.

3.10.

4.10.

5.10.

6.10.

7.10.

8.10.

9.10.

10.10.

11.10.

12.10.

13.10.

14.10.

15.10.

16.10.

17.10.

18.10.

19.10.

20.10.

21.10.

22.10.

23.10.

24.10.

25.10.

26.10.

27.10.

28.10.

29.10.

30.10.

31.10.

1.10.

2.10.

3.10.

4.10.

5.10.

6.10.

7.10.

Hae sivustolta

Sähköinstrumenttien esi-isä theremin solistisoittimena

ma 27. syyskuuta 2021 11.46.25

Saksalaisen muusikon ja säveltäjän Carolina Eyckin tie yhdeksi maailman kysytyimmistä theremin-solisteista alkoi hänen muusikkovanhempiensa aloitteesta. Eyckin vanhemmilla oli elektronista musiikkia soittava yhtye, johon he halusivat thereminin. Soitin on vaikea, joten eteen tuli pohdinta, kenellä olisi intoa ja aikaa opetella sen soittamista. Ratkaisu löytyi läheltä: soitin hankittiin perheen lahjakkaalle seitsemänvuotiaalle tyttärelle, joka innostui, ja pian yhtyeessä oli mukana thereministi omasta perheestä.

Eyckin käsissä soivaa thereminiä kuullaan siis torstain 30.9. Sähköinen luonto -konsertissa. Teoksena on Kalevi Ahon Kahdeksan vuodenaikaa -konsertto innoittajanaan Lapin vuodenkierto, johon sanotaan kuuluvan kahdeksan vuodenaikaa. Vuodenajoista Lapille ja Pohjois-Pohjanmaalle yhteinen on ainakin tämä kaunis ruska-aika. Miltähän se mahtaa kuulostaa thereminillä kuvailtuna?


Carolina Eyck (theremin) Oulu Sinfonian konsertin solistina to 30.9.2021. Konsertin johtaa Gabriella Teychenné. Osa Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalia.

–––––
Konsertit syyskuu 2021

matiketopelasu
303112345
6789101112
13141516171819
20212223242526
27282930123
45678910

–––––
Tulossa

Puolalainen ilta – Polish Night

21.10.2021 klo 19:00
Madetojan sali

Kausikonsertti

***
Grażyna Bacewicz: Alkusoitto
Karol Szymanowski: Viulukonsertto nro 1, op. 35
Pjotr Tšaikovski: Sinfonia nro 3 D-duuri, op. 29, "Puolalainen"

Lue lisää