Kalenteri  –––––   lokakuu 2017

matiketopelasu

25.10.

26.10.

27.10.

28.10.

29.10.

30.10.

1.10.

2.10.

3.10.

4.10.

5.10.

6.10.

7.10.

8.10.

9.10.

10.10.

11.10.

12.10.

13.10.

14.10.

15.10.

16.10.

17.10.

18.10.

19.10.

20.10.

21.10.

22.10.

23.10.

24.10.

25.10.

26.10.

27.10.

28.10.

29.10.

30.10.

31.10.

1.10.

2.10.

3.10.

4.10.

5.10.

Hae sivustolta

–––––
Tutustu orkesterilaisiin

Oksana Kumpulainen

Rakkaustarina

Leningrad, Neuvostoliitto. Nelivuotias Oksana raivostuu, kun ei saa soittaa viulua. Hänen äitinsä maanittelee häntä aloittamaan pianonsoiton, mutta Oksana on päätöksensä tehnyt.

”Enhän minä tietenkään silloin tiennyt, että soittimesta tulisi elämäni rakkaus. Aloin harjoitella ahkerasti pienen käsintehdyn viulun avulla”, Oksana muistelee aikaansa Neuvostoliiton Leningradissa, joka tunnetaan nykyään Venäjän Pietarina.

Venäjällä valmentajaan on tiivis suhde ja harjoitukset ovat paikoitellen hyvin intensiivisiä. Oksanan soitonopettajasta tulikin hänelle läheinen, melkein kuin sukulainen. Opettaja oli jonkinlainen äitihahmo, ja vierailut hänen kotonaan olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Murrosiässä motivaatio viulunsoittoon oli kuitenkin koetuksella.

”Kotona minut pakotettiin soittamaan. En saanut mennä ulos, ellen soittanut viulua kaksi tuntia päivässä. Onneksi äiti kuitenkin teki niin. Nykyään menen joka päivä töihin hymyssä suin. Suomessa ehkä annetaan periksi liian helposti, jos vertaa venäläiseen harjoittelukulttuuriin. Ketään ei saa kuitenkaan pakottaa mihinkään, ellei itse nauti siitä mitä tekee.”

Suomeen Oksana muutti rakkauden perässä. Hän tapasi tulevan aviopuolisonsa silloisessa Leningradissa vuonna 1990, kun mies oli siellä töissä. Suomeen he muuttivat pienelle paikkakunnalle Tyrnävälle, mikä oli kulttuurishokki, kun oli tottunut miljoonakaupunkiin. Lopulta he siirtyivätkin Ouluun. Nyt heillä on perhe, johon kuuluu kaksi lasta: vilkas 3-vuotias poika ja 23-vuotias aikuinen tytär. Oksana on vuosien saatossa suomalaistunut, puhuu täydellistä suomea ja viihtyy työssään loistavasti.

”Täällä on turvallista, rauhallista ja puhdas luonto. Minut on aina otettu hyvin vastaan Suomessa, vaikka olemme luonteeltamme kansakuntina erilaisia. Venäläiset näyttävät tunteensa helpommin. Suomalaiset taas ovat ehkä hiukan pidättyväisempiä.”

”Tunnen olevani etuoikeutettu, kun saan soittaa viulua työkseni, mutta jos jokin muu soitin olisi ihan pakko valita, niin se olisi sello. Sello on kuin lempeä mies, jolla on matala rauhoittava ääni”, Oksana tunnelmoi.

Teksti: Petteri Pohjonen
Kuva: Kati Leinonen