Hae sivustolta

–––––
Tutustu orkesterilaisiin

Kalevi Ohenoja

Minne aurinko paistaa

Seuraa hymy, naurahdus ja hetken hiljaisuus, kun pyytää Kalevi Ohenojaa kertomaan, millainen ihminen hän on. Ilmeet eivät vihjaa siihen, mitä mies lopulta vastaa. Hän on, kuulemma, ittepäinen jääräpää, joka tekee sen, minkä on päättänyt tehdä.

Tekemistä miehen taustasta todella löytyy. Hän oli vain 17-vuotias, kun muutti Oulusta Poriin lyömäsoittajaksi kaupunginorkesteriin. Sittemmin uraputki on vienyt niin Kuopion kuin Joensuun kaupunginorkesteriin. Helsingin kaupunginorkesterissa pääasiallinen instrumentti oli patarummut. Välillä mies on ehtinyt olla töissä myös Radion sinfoniaorkesterissa sekä Suomessa että Ruotsissa.

Ouluun Kalevi muutti takaisin Suomen Kansallisoopperan soolopatarumpalin paikalta vuonna 1996 – etelän kollegoiden ihmettelyistä huolimatta – eikä ole katunut. Oulu Sinfoniassa ilmapiiri on hyvä ja työnteko palkitsevaa.

Pikkupoikana Kalevi soitti kitaraa. Kun bändistä uupui rumpali, kitaristi vaihtoi instrumenttiaan. Lopullisesti lyömäsoittimien puolesta rummutti isä, joka passitti pojan soitto-oppiin.
Kalevi on saanut soitto-oppia myös armeijan harmaissa Oulussa sekä vuosia myöhemmin yksityisesti Kööpenhaminassa ja Milanossa, kun pääpaino alkoi siirtyä lyömäsoittimista patarumpuun. Oppia mies on jakanut myös eteenpäin omille soitto-oppilailleen.

Taidemaalarin poika maalaa itsekin. Öljyväriteoksien lisäksi työn alla on moottoripyörien kustomointia. Oma Harley-Davidson on ollut talven palasina, mutta sen pinta on kuitenkin jäänyt odottamaan vähemmän kiireisiä aikoja.
Jos olkapää kestäisi, patarumpali nähtäisiin yhä pitkäaikaisen harrastuksensa, nyrkkeilyn, parissa Oulun Tarmon riveissä.

Lähiaikojen suunnitelmiin Kalevilla kuuluu viidenkympin ylitys, olkapääleikkaus, Rukan-matka ja reissu ylemmäksi Lappiin. Ittepäinen jääräpää ei kuitenkaan suunnittele mitään liian tarkasti. Kalevin sanoin, silloin homma menee helposti pipariksi. Sen sijaan hän etenee toisin: menee sinne päin, minne aurinko paistaa.

Erinomainen neuvo näin kesän kynnyksellä.

Teksti: Mari Siliämaa
Kuva: Juha Sarkkinen