Hae sivustolta

Vielä muutama vuosi sitten olin sitä mieltä että tulen tuskin koskaan säveltämään sinfoniaa. Oikeastaan en tarkasti osaa sanoa miksi näin. Ehkä ajatteluuni vaikutti teosmuodon mukanaan tuoma tradition rasite, jossa sinfoniaa pidetään suurten muotojen, jatkuvan kehittelyn ja massiivisten tehojen temmellyskenttänä. Yleensähän sinfoniaa on pidetty säveltämisen 10-otteluna, jossa kypsä säveltäjä pistää peliin kaiken osaamisensa ja lahjakkuutensa.

Brahms oli säveltäjä joka epäröi nuoruusvuosinaan sinfonian suureen haasteeseen tarttumista. Mendelssohnin taas kerrotaan lopettaneen sinfonioidensa säveltämisen huomatessaan ettei pysty enää uudistumaan ja ylittämään itseään tässä teoslajissa. Onpa omassa suhtautumisessani sinfoniaa kohtaan ollut sitten arkuutta ja epävarmuutta tai jotain muuta, koen kyllä jossakin määrin pystyväni samaistumaan nuoren Brahmsin riittämättömyyden tunteeseen.

Reilu kaksi vuotta sitten sain yllättävän ja mieluisan puhelun. Oulu Sinfonian intendentti Leena Pälli soitti ja kysyi alustavasti kiinnostustani säveltää tälle orkesterille teos. Vastasin heti myöntävästi. Muutaman kuukauden kuluttua tästä olimme allekirjoittamassa sopimusta jossa sitoudun säveltämään n. 25 minuutin mittaisen teoksen Oulu Sinfonialle. Tuossa yhteydessä Leena kysyi olisiko teos vaikka sinfonia? Huomasin kakovani vastausta, mutta en voinut vastata kuin myöntävästi. Partituurin tulisi olla valmis huhtikuun loppuun 2017 mennessä joten aikaa työskennellä minulle jäisi noin puolitoista vuotta.

Työ alkoi jo oikeastaan tuon ensimäisen puhelun jälkeen ainakin alitajuisesti. Kun sopimus oli allekirjoitettu, käärin hihat ja ryhdyin toden teolla kirjoittamaan ensimmäisen sinfoniani partituuria.

Kuluva vuosi 2017 on meille suomalaisille ja oululaisille juhlavuosi monessa mielessä. Itsenäinen Suomi täyttää 100- vuotta, oululaisten oma orkesteri, Oulu Sinfonia taas 80- vuotta ja tietysti jokainen meistä käyttää elämänsä jällellä olevasta ajastaan sen yhden arvokkaan vuoden.

Tämän kyseisen musiikin ei ole tarkoitus sinällään kuvata mitään. Sävellysprosessin kuluessa pohdiskelin yllättävän usein juuri aikaa ja sen suhteellisuutta meissä ihmisissä, kulttuurissamme ja luonnossa. Taide, tiede ja teknologia juuri nimenomaisessa järjestyksessä, on kolmijalka jonka varaan me suomalaiset, oululaiset, sinä ja minä olemme elämäämme ja tarinaamme rakentaneet. Suomalainen kulttuuri ja identiteetti on syntynyt ja vahvistunut juuri taiteen aineettomien arvojen luomille perustuksille. Tuloksekas tieteen tekeminen taas on parhaimillaan aina luovaa ja tietoa sekä ymmärrystä seuraa luontevasti toteutus eli teknologia.

Näitä aisioita huomasin pyöritteleväni mielessäni sävellystyön lomassa ja se on varmasti vaikuttanut osaltaan siihen miltä sävelletty musiikki nyt kuulostaa. Itse en halua määrittää sitä sen tarkemmin. Urkutaiteilija ja musiikintutkija John Butt on todennut että vaikka musiikki ei olisi suoranaisesti kuvailevaa, se edellyttää kuulijaltaan halua ja kykyä punoa yhteen toisiaan seuraavia ja toisiinsa rinnastuvia tapahtumia. Jokainen voi siis löytää sieltä omat kairoksensa, lakeutensa tai arktisen luonnonäänet yms. mikä on täysin oikein ja hyvä niin.

Juha Pisto